Sivut

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Kevättä rinnassa

Tulipas niin ihanat kelit että tietokoneella istuminen tuntuu nytkin lähes rikokselta. Blogi ja käsityöt unohtui sillä hetkellä kun auringon säteet näkyi ikkunasta. Pihalla ollaan touhuttu jos jonkin moista, ja kovasti odotellaan että päästäisiin mansikkamaan (äiti odottaa tätä) ja hiekkalaatikon (ja poika ilmiselvästi tätä) tekoon.Omaa kesätoppia olen kuitenkin yrittänyt tehdä, ja alkaahan se olla jo yli puolenvälin. Tosin kohta tulee eteen pienoinen mietinnän kohta kun muokkasin ohjetta aloittaessa joten nyt pitäisi tietää miten edetään kainaloiden kohdalla.

Pojan kanssa kävimme pyöräretkellä katselemassa josko näkisimme joutsenia lammella. Joutsenet olivat menneet piiloon mutta muita lintuja oli paljon, tosin pojan riemun kiljahdukset sai nekin äkkiä kaikkoamaan. Ja kuten kunnolliseen retkeen kuuluu, eväätkin oli mukana. Ja kyllähän se leipä maistuukin ulkona paljon paremmalta, eikö totta?


Posti on tuonut myös huhtikuun paketin SNY:ltäni, ja ihania lankoja toikin. Sekä lisäksi kerroslaskurin. Poika kerkesi jo toisen tango-langan pörröttää ja silitellä poskeaan, ilmeisen pehmeän tuntuista oli.
Tässä vielä kuvaa synttärikakusta, jonka reunapursotukset muuten olivat tuossa puseron rinnuksessa kynttilöiden puhalluksen jälkeen. Alemmassa kuvassa on sukulaispojan (10v)vapaalla kädellä piirtämä Roope-setä. Häntä kovasti harmitti kun tuossa piirrustustaulussa tahtoo nuo värit sekoittua aika pahasti.



Nyt pitää lähteä laittamaan tuo meidän poika päiväunille kun ei mikään tahdo passata. Kehaistaanpa kuitenkin kuinka reipas kaksivuotias hän on. Itse päätti viikonloppuna että nyt on pinnasängyssä nukkuminen ohi ja muutti omaan huoneeseen juniorisänkyyn. 3 yötä jo mennyt illasta aamuun ilman ainuttakaan itkua. Illalla oma-aloisesti menee omaan sänkyyn ja aamulla tyytyväisenä huutelee kun on herännyt. Äitiä hieman pelotti kun huone on aivan talon eri päässä kuin vanhempien makuuhuone. Lisäksi olen antanut nukkua pinniksessä koska on aika levoton nukahtaja ja on itselleni helpompaa kun sieltä ei päässyt pois. Kun poika saattaa pompata kymmeniä kertoja vielä jotain touhuamaan ennen unen tuloa.

5 kommenttia:

  1. Kiva lueskella kuulumisia pitkästä aikaa! Kossi on kasvanut niin isoksi, että tuskin tunnen enää - liian harvoin nähdään. Onneksi korjaantuu sitten maanantaina :)

    ...vielä kun keksisi rahaa jostakin!

    VastaaPoista
  2. Hei!!
    tänään on lähtenyt postissa sinulle tulemaan ylläri, mutta ei; se ei ole vielä toukokuun paketti vaan ajattelin ilahduttaa sinua muuten vain.
    Terveisin:sny:si

    VastaaPoista
  3. Kiva minunkin mielestä lukea kuulumisia tätä kautta. Tuossa meidän porukkablogissa on se hyvä puoli, että kun itselle tulee laiskempi vaihe, niin joku muukin välillä päivittää.

    Ja leivät maistuu ulkona paljooon paremmalle. Täytyykin lähteä joku päivä ihan eväsretkelle. Meidän tyttö ajaa jo pyörällä lähes 10km lenkkejä. Eiköhän joku kiva kohde sellaisella säteellä löydy.

    Terkkuja kummipojalle!

    VastaaPoista
  4. Joko olet saanut ylläripostia?
    T.salainen neuleystäväsi

    p.s. Harva se päivä lisäilen eri asioita pakettiisi, mutta toivon kovasti, että osaisin laittaa mieleisiä värejä viimeiseen pakettiisi, joten saa vinkata vielä jos on tullut jotakin must saada väriä...
    Ja viel kysymys :
    Mitä 3 väriä löytyy sinun keittiöstäsi?

    VastaaPoista
  5. SNY: ylläripostia tuli ja mallejakin olen jo selaillut. Meidän keittiöstä löytyy useita värejä riippuen mikä mieli on sisustajalla milloinkin ollut. Tällä hetkellä ruskan sävyt (ruskea, oranssi, punainen) ovat in.

    VastaaPoista