maanantai 23. huhtikuuta 2012

Arvonnan voittajat sekä Räpsyjä uudella kameralla

Arvonta on nyt suoritettu ja onni suosi seuraavia kommentoijia. Lahjakortti Anonyymi sanoi... mukana kahdella arvalla myös :) 10. huhtikuuta 2012 16.27 Ja Valinnainen Haalari Anonyymi sanoi... Kiitokset täälläkin yhdessä kuvassa ilmeisesti näkyvistä iiiihanista turkooseista shortsihaalareista =) Toisetkin kelpais, eli mukana kahdella arvalla maakaa81@luukku.com Haalarin voittajaan olen yhteyden saanut mutta lahjakortin voittaja on vielä epäselvä, jos kommentti on siis sinun jättämäsi voit olla yhteydessä fb sivun kautta. Koskapa olet kommentissasi antanut ymmärtää että myös siellä olet sivustosta tykännyt :) Arvontahetkestä oli oikein kuvallisia todisteita, mutta kas kun hankin uuden kameran niin jossakin siinä korttien siirron vaiheilla kuvat hävisivät. Sen sijaan esittelen teille otoksia uudelta kameralta, kovasti pitää harjoitella kun siirtyy Canonin powershot A410:stä Nikonin D60 käyttäjäksi.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

kesää odotellessa

Kokoonnuimme isolla porukalla ompelemaan eilen, osa jatkaa tänäänkin. Tässä jotain aikaansaannoksia eiliseltä. Kuvaaja, kamera, kakara saatikka käsittely ei nyt oikein toimi mutta kuitenkin.
EDIT: kankaita Metsolasta ja Selialta, kaavoja omasta päästä (tunika) 70-luvulta (helleasu) ja Ottobren netistä (hattu)

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Älä muuta virkkaa



Ihastuin kuviin virkkaamalla tehdyistä takeista. Ihastuin siinä määrin että mökkiviikonlopuksi piti ostaa lankaa ja alkaa virkkaamaan, ensin hihat pyörönä, sitten helma, kaarroke ja sen jatkoksi huppu. Ja kun vielä viimeisellä kierroksella virkkasi reunat yhteen niin takki oli valmis ilman ensimmäistäkään sauman yhdistämistä (Sitä minä inhoan). Harmi vain, Sanni ei tästä takista tykännyt yhtä paljoa kuin äiti. Takki kuulemma kutittaa, on liian pieni (no joo, se myönnettäköön että retromalliin aika niukkalinjainenhan tuo on) ja sitten lopulta värikin oli väärä.

Uutta kehiin siis :)

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Arvonnan aika

Lupailinkin jo aiemmin arvontaa uusien nimikointimerkkien, lisääntyneen lukijakunnan ja nyt myös sen kunniaksi että Stanna. löytyy facebookista .
Arvon osallistujien kesken kaksi palkintoa,
vapaavalintaisesti joko täälläkin useammin vilahtaneet shortsihaalarit haluamassasi värissä (koot 68-104) tai aiemmassa postauksessa esiteltyjen shortsien kaltaiset shortsit haluamissaan väreissä
Sekä
25euron lahjakortti Royal-tuotteen verkkokauppaan

Osallistumistapoja on kaksi, kommentoimalla tätä postausta sekä tykkäämällä fb-sivuista. Näin ollen sinulla on mahdollista saada kaksi arpaa arvontaan ja parantaa mahdollisuuttasi voittaa. Mikäli haluat osallistua vain toisen palkinnon arvontaan, laita siitä tieto kommenttiisi tai ilmoita fb-sivuilla.

JA EDIT: Arvontaan osallistumisaikaa on 20.4 klo 20 saakka :) arvasin että jotain oleellista unohtui kuitenkin

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kaaritaskun teko-ohje

Paljon on ollut keskustelua siitä miten kaaritasku ommellaan, lupasin Facebookin OE ryhmässä kertoa oman tapani. Ensin leikataan kappaleet, ja mitataan taskukappaleen sisä ja ulkokaaren mitta. Minulla näissä taskuissa mitat oli 14cm ja 36 cm, sitten resorikantit, sisäkaaren kantti saa olla reilusti lyhyempi, tässä tapauksessa 9,5cm ja ulkokaaren kantti vain hieman reunaa lyhyempi (tässä tapauksessa 31cm) eli jos kertoimia haluaa laskea niin sisäkaaren kantti vajaa 0,7kertainen ja ulkokaari 0,85 kertainen. Itse en ulkokaarta ruukaa mitata, ompelen sen vain sormituntumalla ihan hieman venyttämällä ja katkaisen kantin lopusta.


Ompelen kantit saumurilla kiinni reunoihin oikeat puolet vastakkain (tässä vaiheessa voi vahvasti epäilyttää taskun lopullinen ulkonäkö) . Sitten neulaan resorit muotoonsa ja tikkaan sisäkaaren,kiinnitän taskun omalle paikalleen lahkeeseen ja tikkaan samalla kertaa taskun kiinni lahkeeseen sekä ulkoreunan kantin tikkauksen. Lopuksi ommellaan vaate kasaan ja jäädään odottamaan helteisiä päiviä :)