tiistai 26. helmikuuta 2013

Idiootti vs. Nero?

Työhuoneeni oli siivouksen tarpeessa, samalla tein pieniä järjestelyjä:
 rakensin uuden tarvikehyllyn sekä teippasin seinätarran paikoilleen... 
Kumpi sinä olet?

perjantai 15. helmikuuta 2013

Viime viikkoina ommeltuja

Hurmurihuppari (kaava muokkaus jostakin ottobren paitakaavasta) pienimmälle ihanasta Verson puodin joustofroteesta. (hankittu Hannan kankaasta), resori Majapuulta

Jo pidemmän aikaa valmiina olleet unihaalarit koossa 104, kankaat kaapin syövereistä. Oiskohan alunperin Hannalta ja KVK:sta hankittu. Kaava oma
 Kisuhuppari pienelle neidille Majapuun ihanasta neuloksesta. Kaava oma muokkaus peruspaidasta

Uusi kone

Jokin aika sitten hajotin vanhasta koneestani ruuvin joka pitää neulan paikoillaan, ja kun ruuvia ei heti saanut uutta niin ostaa pätkäytin uuden ompelukoneen. No tokihan se ruuvi vanhaankin löytyi ja nyt vanha kone toimittaa tikkauskoneen virkaa ja uudella tehdään sitten ne yhdellä neulalla ommeltavat työt. Ensimmäinen applikaatiokokeilu oli Hello Kitty kiitokseksi mun läppärin tietojen esiin kaivamisesta (niin, jouduin ostamaan myös uuden läppärin kun lapset tiputti edellisen laattalattialle).  Kaava oma ja kangas hankittu Sampsukasta, applikointikankaat omasta jemmasta. Tähän applikaatioon kokeilin ekaa kertaa sprayliimaa ja olipas helppoa kun ei tarttenut silitellä tukikankaita. Liiman ostin Royal-Tuotteelta ja voin suositella lämpimästi

 



keskiviikko 6. helmikuuta 2013

kevätaurinko


Sieltä se jo pilkistää, lumisateiden ja pakkasten seasta pieni toivo keväästä ja kesästä. Auringon kanssa kilpaa hohtaa minun ja tyttären uudet hamoset. Kankaana Ralliraita joka ostettu Hannan Kankaasta, raitaresori Majapuulta. Tyttären mekossa lisäksi Hannan kankaasta niin ikään ostettua yksiväristä joustista ja kanttaukseen käytetty Pehemiältä ostettua interlockia