torstai 8. joulukuuta 2011

Vetoketju-näin minä sen ompelen

En ole tykännyt vetoketjun ompelemisesta, en varsinkaan joustavaan kankaaseen. Sama miten sen olen ommellut on se jäänyt rumasti näkyviin ja tikkaukset eivät ainakaan ole tilannetta parantaneet. Sitten vahingossa aloin ompelemaan vetoketjua paikalleen Napinläven tekoon tarkoitetulla paininjalalla. Ja siinä se oli, kauniisti asettuva vetoketju, ilman päällitikkauksia, ilman purkamista saati kirosanoja. Tässä kuvasarja siitä kuinka sen nykyään teen. valitaan paininjalka, jonka pohjassa on urat (tarkoitettu napinläven tekoon bernina ompelukoneessani). Samalla siirretään neulan asento pykälän verran oikealle/vasemmalle riippuen kumpaa reunaa ommellaan (kuvassa siirretty siis oikealle). Vetoketjun spiraali asetetaan paininjalan pohjassa olevaan uraan, ja sitten vain ommellaan. Tässä vaiheessa minulla siis on kappaleet vielä täysin erillään toisistaan.Lopussa täytyy paininjalkaa hieman nostaa ja ujuttaa vetoketjun vedin paininjalan taakse, jotta pääsee ompelemaan loppuun saakka, sitten ommellaan toinen reuna samalla tavoin.Oikealla puolella näyttää tältä. Ja kun kyseessä on haalari, seuraavaksi ommellaan loppuosa haarasaumasta.Haarasauman ompelen niin lähelle vetoketjua kuin pystyn ja sitten loppumatkan ompelukoneella.Sitten yläreunan kanttaukset, jotka jätän reilun mittaisiksi ja käännän hännän nurjalle jatikkaan kiinni.Lopuksi ylimääräiset rippeet voi leikkoa pois.Ja sitten vain haalari päälle ja kovalle käytölle.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Työmaa-haalarit puolivuotiaalle

Sampo täytti eilen puoli vuotta. Niin se aika rientää. Juhlan kunniaksi piti tietenkin tehdä haalari pojalle. Kankaana tällä kertaa Hannan kankaasta tilattu työmaavelour.Ennen Sampon puolikasta juhlistettiin prinsessa pippurin kolmatta ikävuotta. Kakun koristeeksi tyttö valitsi jo viikkoja aiemmin Hello Kittyn, kunnes sitten juhlan aattona päättikin haluta Nasun