lauantai 29. joulukuuta 2007

Suru

Eilen, viattomien lasten päivänä erään nuoren elämä katkesi aivan liian varhain. Mielessäni pyörii vain useat kysymykset. Syitä en ehkä ymmärrä koskaan mutta ajan kanssa kipu hieman hellittää ja ne mukavat muistot jopa hymyilyttävät.

torstai 27. joulukuuta 2007

Joululahjoja



SJY:ni muisti minua ihastuttavalla paketilla, missä oli vaikka mitä ihanaa, kuten kuvista näkyy. Tosin kuvien ottaminen näkyy tuottavan minulle nykyään äärettömästi vaikeuksia kun valoisuus on kaikissa päin honkia. Monenlaista askartelutavaraa näissä kuvissa nyt kuitenkin on jos se ei kuvista selviä. Koitan sitten kirjoitella ja kuvailla tänne mitä ikinä näistä sitten teenkään.



Muutakin mukavaa paketeista löytyi, pikkuveljeni oli ostanut Marks&kattensin multimohairia ja mukana seurasi opasteet sen käyttöön. Eli siis mukana oli kirje jossa kehotettiin tekemään huivi käyttöön uudehkon villakangastakkini kaveriksi. Ja tämä onkin jo työn alla.

Pienen miehen joulu oli täynnä kaikkea uutta ja odottamatonta, vaikka jo toinen joulu olikin. Viimevuodesta kun ei taida paljon muistikuvia olla. Aikuisten hienoiseksi yllätykseksi poika tajusi heti mikä on joulun tarkoitus, jakaa lahjat (lähinnä kaikki siihen omaan pinoon) ja sitten repiä paperit pois, ja mitä pienempää silppua aikaan sai, sitä mukavempaa oli.Pukki hieman pelästytti ja vain muorin syliin uskalsi poika kiivetä, pukkia katseli vain vierestä ja viisoi partaa pöristen siihen malliin että partakoneen olisi voinut pukille lahjaksi antaa. Kesken illan meinasi väsy tulla ja isoimman paketin päällä oli hyvä ottaa pienet tirsat ennen urakan jatkamista. Ja voi sitä riemua kun oikein kahdesta paketista tuli työkaluja, ne kun on nyt niin kivoja kun Vaari tekee remonttia ja poika on siellä rempan keskellä ollut hoidossa. Nyt on oma porakone ja muutkin pelit ja rensselit remontoitiin.

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

SJY, leipää ja lahjoja

Ihan alkuun kuvia leivän leivonnasta, toisessa kuvassa ruisleivät kohoamassa ja toisessa kuvassa valmiit rieskat .


Tässä kuvassa ne loput pääkallolapaset, joissa onkin sitten varressa nimi että jokainen omansa tunnistaa, lapasten alta muuten pilkistää ne meidän uudet joulumatot.

Viimeisessä kuvassa on se SJY:ltä alkuviikosta tullut paketti jonka aioin säästää ja avata vasta aattona, mutta kun torstaina tuli jo uusi paketti niin tämän ensimmäisen sitten avasin, ja sieltähän tuli monen moista mukavaa, noita 3D juttuja en olekaan ennen tehnyt mutta pitää kysyä sitten neuvoa itseä viisaammalta kun niitä rupean tekemään... kaikkea mukavaa oli taas SJY keksinyt... :)

Hetki sitten laitettiin kinkku uuniin ja sitä nyt sitten malttamattomina odotellaan, aamulla saa maistiaisia.

torstai 20. joulukuuta 2007

Minä olen .... JOULUKINKKU :(


Sellaisen tuloksen sitten sain tehdessäni "joulupöydän persoonasi" - testin. Mies saa ainakin komeat naurut. Seuraava teksti ei paljoa lohduta:
Hei, ei sanaakaan ulkomuodostasi, kaikki tämä koskee siis persoonaasi! Olet joulun tukipylväs, luonteeltasi tasainen ja herttaisen ystävällinen.
Vaikka satunnaiset tuttavat saattavat pitää sinua yksioikoisena ihmisenä, pinnan alta löytyy syvyyttä ja sitkeää kestävyyttä mennä vaikka läpi harmaan kiven, kun vain olet katsonut asian sen arvoiseksi. Lähimmät ystäväsi arvostavat rehevää huumoriasi ja he tietävät, että juuri sinuun voi turvautua pahan paikan tullen.
Joululaulu, joka kuvastaa persoonaasi on tietenkin ”Porsaita äidin oomme kaikki”, vaikka hyvin usein juuri sinä olet se äiti.

tiistai 18. joulukuuta 2007

töitä ja käsitöitä



Päivitys jäänyt vähemmälle kun oon heittänyt työkeikkaa, mutta yksi hyvä puoli minun työpaikassani sentään on: siellä saa pomon luvalla tehdä käsitöitä, tässä tuotoksia hiljaisilta päiviltä.

Ja näitä pääkallolapasia on nyt tullut jo 3 ja 1/2 paria tehtyä, sillä erolla että nämä on kuvassa olevat on hieman erilaiset kuin ne loput, jotka kuvaan jahka langat on päätelty. Liekkilapasten kuva ei oikein ole paras mahdollinen mutta idea selvinnee. Miksihän nämäkin tein kun en näitä edes kenellekään tarkoittanut, kunhan kokeilin mallia... niinkuin ei parempaa tekemistä olisi näin joulun alla. SJY:ltä tuli paketti eilen, siitä kaunis kiitos, kuin myös niistä ihanista sähköisistä korteista joita en tänne osaa linkittää... nyt yritän vain malttaa mieleni etten avaa pakettia ennen joulua... :)

Huomenna muuten leivotaan pojan kanssa rieskaa, joulu tulee vain jos on omatekemää ohrarieskaa jonka päälle laitetaan sinappia, kinkkua ja kippari-juustoa. Laatikotkin pitäisi tehdä, mutta tänä vuonna taitaa käydä niin että "meidän äiti tekee teidän äitien ruoat" eli siis saarioista kaupasta ja se sitten miehen hämäykseksi omaan vuokaan ja tilkka kermaa sekaan ja uuniin... ja ne saarioisen pahvit mielellään niin syvälle roskiin että niitä ei sieltä löydy. Meillä kun on miehellä joku älytön vastustus valmiita laatikoita kohtaan... maistuu kummalle ja kaikkee, testataanpa nyt kuinka hyvä se makuaisti onkaan...

Joulua täällä siis kovasti yritetään tehdä... ja viikonloppuna poika muuten onnistui kävelemään avonaisen jugurtin kanssa keitiössä niin että joka ikiselle joulumatolle tuli pitkittäis suuntaan sellaiset komeat rannut... Että semmoiset uudet joulumatot... Koko purkki tyhjeni siihen 5 metrin matkalle ja minä en oikein tiennyt itkeäkkö vai nauraa kun keittiöön menin. Tämmöistä on joulu pienen lapsen kanssa, vaikka kuinka siivoaa niin illalla on leluja kaikkialla.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Päivittelyä

Niin, tässä olen muutaman päivän päivitellyt seuraavaa asiaa: Mihin se joulumieli oikein katosi... jouluun ei ole enää niin pitkää aikaa ja kaikki on tekemättä. Viikonloppuna sain kuitenkin laitettua ulos jouluvalot... kuvittelin että se hieman toisi joulun tunnetta mutta ei niin kyllä käynyt. Jotenkin on niin ankean mustaa ja pimeää kun ei ole lunta. Ja kaupoissa on ollut joulutavaraa jo kyllästymiseen asti esillä. Ne uutuuttaan hohtavat joulumatotkin levitin keittiön lattialle likaantumaan, koska kylläkait se joulu tulee vaikka minun mieli olisi mikä!

Tänään sitten asia hieman kirkastui, sain piparitaikinan tehtyä ja lahjoja paketoitua. Ja kummasti se piparitaikinan tuoksu ja maku sitten sai minun mieleni jouluiseksi.... ja matotkin rupesivat näyttämään enemmän joulumatoilta kuin silmissä...tosin poika jo sotki toisen niistä sillä piparitaikinalla ( no tuoksuupahan keittiössä koko joulun piparitaikinalle). Kuvia ei nyt tule kun ne on vielä kaikki kamerassa, mutta koitetaan sitten loppuviikosta lisäillä niitä.

perjantai 7. joulukuuta 2007

SJY- sekä vähän muuta



Tänään posti oli tuonut SJY:n ensimmäisen paketin, joka oli todella mukava yllätys näin ankeaan säähän (ne vähätkin lumet oli sulanut viime yön aikana...). Kuva tuossa yläpuolella ei oikein anna kunniaa paketille, mutta siinä oli ihanat Mauri Kunnaksen suunnittelemat joulukirjepaperit ja tarroja, iso kortti sekä muutama pieni koriste.

Lisäksi postilaatikossa oli ifolorilta joulukortit, joten niitä pääsen nyt kirjoittelemaan.

Blogin päivityksessä on ollut taukoa johtuen joulukiireistä, olen kutonut myyntiin glögi/viinapullon jussi-paitoja. Tässä kuvaa "jusseista":

Viikonloppuna yritän kirjoitella tarkemmin. Ja sitten loppuun vielä Anni: olisi mukava saada sinulta helminalle mikäli sellaisen haluat meille antaa niinkuin olit tuonne kommenttiin kirjoittanut.

lauantai 24. marraskuuta 2007

Lomailua

Kuluneella viikolla lomailtiin Santen ja Anopin kanssa Vuokatissa. Mökki oli hieno, tässä pojan näkemys paikasta:
Santerista on tullut todella innokas kameran käyttäjä, kun vain aikuiset eivät olisi heti nappaamassa pois tuota ihanaa kapistusta jossa välähtää kirkas valo.... kuvissa on usein pieni pala pojan pääläkea ja kattoa :)
Hauska liikunnallinen loma on nyt takana ja paluu arkeen edessä, kotona odotti iso pino laskuja ja muutakin postia... Onneksi mökissä oli pyykkikone ja kuivauskaappi niin pyykkivuorta ei tullut kotiintuomisina. Loman aikana tein yhdet villasukat ihan vaan yksvärisinä 7veikasta. Kokkailusta ei lomallakaan pääse eroon, kuvissakin on muutama otos kuinka sydämellisiä lättyjä syötiin pilttisoseen (toimi hillon korvikkeena) kanssa. Mökin varustetaso oli hieman heikko, siitä kertokoon juustohöylä paistinlastana...
Niin, eihän se olisi loma eikä mikään ellei yhtä päivää kulutettaisi shoppailemalla, Juuri mitään en itselleni ostanut, mutta jotain kumminkin, nimittäin kengät niitä kun ei voi ikinä olla liikaa... Lisäksi ostin olohuoneen ikkunoihin kynttilälyhdyt joulua tuomaan...ja tietenkin vinon pinon joululahjoja, pitäisikin tehdä inventaariota kenen lahjat vielä uupuu, voiton puolella ollaan jo... Onneksi. Ja Maijja, tokihan sinä nuo tossut saat, jos ne huolit. Minulla kyllä jää noin paksut tossut käyttämättä, yleensähän kuljen tähänkin aikaan vuodesta kirjastoa ja kauppaa myöten ilman sukkia (tosin kengät minullakin on jalassa)...
Meillä on nyt päässyt valtaan sellainen jouluinen henki, johtuneeko sitten siitä että olen paketoinut lahjoja vai siitä että olen aloitellut joulusiivoilua kaappien osalta. Ennen ihmettelin miksi kaapit pitäisi siivota ennen joulua, nyt olen keksinyt yhden syyn: kaikki vuoden mittaan ostetut sekä itse tehdyt ja kaappeihin jemmatut tavarat löytyvät jo ennen joulua, ei sitten tarvitse juhannuksena päivitellä että miksi eteisen kaapissa on aikaa sitten kummilapselle pieneksi käynyt villapaita. Tässä siis meidän pikkuisen tonttupojan terveiset teille kaikille...
Hauskaa pikkujoulu aikaa...

perjantai 16. marraskuuta 2007

Syksyn Satoa

Eli kaikenlaisia käsitöitä teen lähes taukoamatta, useat kylläkin jäävät kesken, mutta jotakin saan aina valmiiksikin. Tällä viikolla olen lähinnä rehkinyt niiden joulumattojen kimpussa kun tuo joulu tulla jollottaa ja matot on riekaleina muovipussissa. Lisäksi ne muutama joulupoppana on kutomatta ja lomallekin ollaan lähdössä. Näissä kuvissa on siis joitain syksyn tekeleitä kuvattuina, ja onhan tännekin yksi täysin raakilekin mukaan päässyt, jospa sille löytyisi käyttötarkoitus tätä kautta.Kaikissa kuvissa on hieman värit erit kuin luonnossa, johtuen kuvaajanlahjoistani.
Ihan ensimmäisessä kuvassa on huopasesta tehty "huopa", josta piti tulla laukku mutta jäi tähän malliin, idea kun katosi taivaan tuuliin sillä aikaa kun tämä etukappale oli koneessa. Eli ideoita kehiin mitä tälle teen vai heitänkö vesilintua?

Tässä kuvassa on kaksi maailmalle lähtevää poppanaa, molemmat menevät pukin kontin mukana uusille omistajille.


Tässä kuvassa on ne hieman liian pieniksi jääneet, eli pojalle tehdyt villasukat joiden terä on liian lyhyt ja pukin konttiin kaavaillut huopatossut joiden koko ikävä kyllä on vain 37, ja lesti liian leveä... Huopanen todellakin huopuu kudottuna huomattavasti enemmän pituussuunnastaan. Nyt tiedän tämänkin...:)

Tässä se raitalanka josta jo aiemmin kirjoitinkin, siitä tuli sukat ihan minun omiin jalkoihin, ja jämälangasta on työn alla vielä pojallekin sukat.

Kun ne pojan sukat on saatu valmiiksi aloitan taas jotain uutta ( ehkäpä jo ennen sitä), käsitöitä on aina hyvä olla useampi kesken, näin ei pääse kyllästymään yhden tekemiseen, kun voi vaihtaa työtä välillä. Suunitelmissa on pojalle slipari, itselle jotain suurempaa, ja sen kauan sitten aloitetun tilkkupeiton valmiiksi saaminen. Leivontapuolella on ollut hiljaista, tänään tein siskon vinkkaamasta reseptistä villisti soveltaen hyydykekakun... siitä sitten toisella kertaa lisää....

P.S Niitä kuvia isien kakuista ei sitten tulekaan kun kamera oli unohtunut mummulaan ja pienet kakut oli jo tuhottu ennen kuin kamera palautui kotiin.


lauantai 10. marraskuuta 2007

testailua


Tämä on aivan vain testaus siitä millä tavoin tämä kuvien tuominen tekstiin minulta onnistuu. Tässä siis Santen 1-vuotis kakku, joka esittää isin romurekkaa... Nyt uunissa paistuu isille ja vaarille kakut huomista varten. Niistä koitan laittaa kuvia sitten kun saan ne valmiiksi.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Stannan elämää

Elikkä pitkään mietteissä ollut blogi on nyt avattu, maijjan inoittamana. Tulevaisuudessa tänne olisi tarkoitus kirjoitella lähinnä käsitöistä ja kokkailuista. Ja elämästä muutenkin.
Käsitöillä kulutan sitä kamalaa määrää aikaa mitä lapsen- ja kodinhoidolta jää. Tosin tuntuu että aikaa ei juurikaan jää. Keskeneräisiä käsitöitä on "työhuone" pullollaan ja siltikin kävin tänään ostamassa vielä maton- ja poppanankuteita sekä hieman semmosta raitavillalankaa villasukkia varten.
Sivujen hienosäätö jää tällä kertaa täysin tähän, koska pojan hermot (jos niitä edes on), loppui NYT!