Pojan puheita

Tämä nyt on tälläinen oma muistelu kossin puheista, lähinnä että tulee talletettua ennenkuin unohtuu. Santerin puheen kehityksestä olivat jotkut reilu vuosi sitten kovasti huolissaan. Puhetta kun ei kaksivuotiaan suusta tullut juuri lainkaan. Nykyään on kuitenkin kuin papupata kaikkine juttuineen ja kyselyineen. Mielikuvitus on myös huipussaan, joskus oven takana on pääsiäispupu toisinaan apinoita. Pupu muutti asumaan pojan sängyn alle (poika oikein kädestä piti kiinni ja lupasi että saat asua sänkyni alla). Apinoita huudellaan oven raosta milloin kahville milloin pesulle. Muutamia sanoja ja sanontoja on jäänyt elämään myös jokapäiväiseen arkeemme, Keeteri on sana jolla voi korvata ärräpäitä. Ja Santen lanseeraama on myös Tunti-kaks aikamääreenä. Nykyään yleistä on tämä "ei minä tunnusta", eli jos jotakin ei muista niin silloin ei tunnisteta asiaa.
Kyselyikä on kuumimmillaan. Istunko omalle paikalle? Miksi? Tarviiko vyötä? Käännytäänkö? Mennäänkö mummulle? Kenelle? Kuka soitti? Miksi? Millon ollaan perillä? Äiti miksi jarrutat? Äiti miksi auto pysähtyi? Mikä tuo on? Millä tiellä me ollaan? Onko pitkästi vielä? Mihin me ollaan menossa? Miksi? Ketä siellä on? Mihin me mennään? Onko tuo Miian koti? Millä tiellä me ollaan? Onko pappa sielä? Tulleeko sieltä joku? Nukkuuko Sanni? Mennäänkö me mummulle? - Ja tässä vaiheessa on takana ensimmäinen 5 kilsaa.
Ja lopuksi, lentoharjoituksista johtuen taivaalla on kierrelty ja kaarreltu komeita viivoja jättäen. Poika niitä aikansa ihmetteli ja tuli kysymään minulta mistä ne tulee. Vastasin että joku setä ajaa koneella taivaalla ja siitä jää tuollainen jälki. Illalla poika kuului selittävän puhelimessa: Taivaan isä piirsi taivaalle sellaisia kuvioita liidulla.