Sivut

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Virtaa

Viime kuukausina olen tutustunut erääseen Novitan uutuuslankaan: Puroon. Tykkään periaatteessa langasta, sen väreistä sekä ihanan pehmeästä ja kutiamattomasta tunnusta. Mutta jo vyötteestä löytyy ne syyt miksi sitten en tykkää käytännössä. Lanka saattaa sisältää solmuja, jotka nekin annan anteeksi, mutta suunnattomasti häiritsee jos sen solmun kohdalta uupuu muutama metri lankaakin jolloin raidoitus sekoittuu eikä värit enää olekaan kauniisti liukuvärjäytyviä. Lisäksi vyöte pyytää valitsemaan saman värjäyserän lankoja, tälläkään ei näy olevan mitään väliä kun samasta värjäyserästäkin tulee huomattavasti erinäköisiä lankoja.
Puroa on kuitenkin kulunut kymmenkunta kerää ja kaikkiin neuleisiin olen tyytyväinen, eikä niitä solmujakaan ole osunut kohdalle kuin muutama. Lapaset on todella ihanat, samoin tuo isompi versio Baktus-huivista. Hieman muokkasin Baktuksen ohjetta, isomman tein 3krs ao 1krs nurin ja pienempi on sileää neuletta. Pienempi (3 kerää) odottaa käyttäjää, jospas sellainen jostakin ilmestyisi. Lapasiin ohje on suoraan Huopasen vyötteestä, vaikkakin puro on hieman ohuemman oloista kuin huopanen niin samoilla ohjeilla voi tehdä huovutettavia juttuja.

2 kommenttia:

  1. Paljonpa olet saanut valmista. Suihkiiko puikot luennoilla?

    Mullakin olisi kolme kerää puroa odottamassa inspiraatiota. Jonkinlaisen väriläiskä-härpäkkeen ajattelin tehdä. Katsotaan miksi muotoutuvat...

    VastaaPoista
  2. Puikot on tähän asti suihkinut kotosalla, luennoilla olen pysynyt virkkuukoukussa. Lähinnä äänikysymys kun ei omista kuin ne yhdet bambupuikot ja nolottaisi jos kauhea kilinä kävisi koko ajan.

    VastaaPoista