Sivut

lauantai 24. marraskuuta 2007

Lomailua

Kuluneella viikolla lomailtiin Santen ja Anopin kanssa Vuokatissa. Mökki oli hieno, tässä pojan näkemys paikasta:
Santerista on tullut todella innokas kameran käyttäjä, kun vain aikuiset eivät olisi heti nappaamassa pois tuota ihanaa kapistusta jossa välähtää kirkas valo.... kuvissa on usein pieni pala pojan pääläkea ja kattoa :)
Hauska liikunnallinen loma on nyt takana ja paluu arkeen edessä, kotona odotti iso pino laskuja ja muutakin postia... Onneksi mökissä oli pyykkikone ja kuivauskaappi niin pyykkivuorta ei tullut kotiintuomisina. Loman aikana tein yhdet villasukat ihan vaan yksvärisinä 7veikasta. Kokkailusta ei lomallakaan pääse eroon, kuvissakin on muutama otos kuinka sydämellisiä lättyjä syötiin pilttisoseen (toimi hillon korvikkeena) kanssa. Mökin varustetaso oli hieman heikko, siitä kertokoon juustohöylä paistinlastana...
Niin, eihän se olisi loma eikä mikään ellei yhtä päivää kulutettaisi shoppailemalla, Juuri mitään en itselleni ostanut, mutta jotain kumminkin, nimittäin kengät niitä kun ei voi ikinä olla liikaa... Lisäksi ostin olohuoneen ikkunoihin kynttilälyhdyt joulua tuomaan...ja tietenkin vinon pinon joululahjoja, pitäisikin tehdä inventaariota kenen lahjat vielä uupuu, voiton puolella ollaan jo... Onneksi. Ja Maijja, tokihan sinä nuo tossut saat, jos ne huolit. Minulla kyllä jää noin paksut tossut käyttämättä, yleensähän kuljen tähänkin aikaan vuodesta kirjastoa ja kauppaa myöten ilman sukkia (tosin kengät minullakin on jalassa)...
Meillä on nyt päässyt valtaan sellainen jouluinen henki, johtuneeko sitten siitä että olen paketoinut lahjoja vai siitä että olen aloitellut joulusiivoilua kaappien osalta. Ennen ihmettelin miksi kaapit pitäisi siivota ennen joulua, nyt olen keksinyt yhden syyn: kaikki vuoden mittaan ostetut sekä itse tehdyt ja kaappeihin jemmatut tavarat löytyvät jo ennen joulua, ei sitten tarvitse juhannuksena päivitellä että miksi eteisen kaapissa on aikaa sitten kummilapselle pieneksi käynyt villapaita. Tässä siis meidän pikkuisen tonttupojan terveiset teille kaikille...
Hauskaa pikkujoulu aikaa...

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että teillä meni reissu hienosti :)

    Pitäis sovitella niitä tossuja, josko ne mahtuis mulle. Äpellä on tietysti sitten pienempi jalka, että oisko se seuraavana jonossa :S

    Hyvää pikkujoulu-aikaa teillekin!

    VastaaPoista
  2. moika sanna ja sateri
    me olaan tekemäsä
    remontia
    voin tehdä
    helmi nallen ja antaa
    sen
    hyvää joulu mieltä
    t.anni ja
    muutperheen jäsenet

    VastaaPoista