Sivut

maanantai 25. elokuuta 2008

Lahjoja

Siskoni vietti valmistujaisia lauantaina, ja mikäs sen parempi syy juhliin. Ja tietenkin lahjontaan. Upea suoritus, ja koska hän on jatkamassa opiskelijan uraansa pohjoisessa, päätin antaa hänelle pientä lämmikettä. Uusi kotiliesi (16/2008) tarjosi useita mahtavia neuleohjeita, joista Kallio-lapaset oli mielestäni ihanat, joten langan valinta oli edessä. Aikoinaan sain mummultani hänen kaikki loput langat, joukossa myös aitoa pässin pökkimää omalta kylältä. Mikäs sen paremmin sopisi näinkin upeaan lapasmalliin kuin Kallio on (ohjeessa linie natur wool). Valitettavasti kuvista ei oikein näy nuo palmikot.




Samaisessa lehdessä oli myös Ransu-rannekkeet, joiden mielestäni kauniit kavennukset ja lisäykset saivat kokeilemaan myös niitä. Ja koska lankojen värit toivat niin mieleen siskoni, päätyivät nämäkin lämmittämään häntä. Niin ja muuten, myös nämä mohairin loput löytyivät sieltä mummun langoista. Vahvuudeltaan ovat aikalailla Kitten mohairin luokkaa. Nämä oli niin kivat että taidan tehdä itselle samanlaiset eri värisenä.



Selkäsärky on hieman hellittänyt, johtunee tosin siitä että mies oli kotona ja sain hieman levätä. Välillä kun pääsee pitkälleen sopivaan asentoon niin hieman helpottaa.
Suurista etsinnöistä huolimatta kadonnutta ei ole löytynyt, viranomaiset lopettivat suuretsinnät eilen ja lähettivät armeijan pojat takaisin kasarmille. Suru ja kummastus on koko kylän yhteinen, 5km säteellä on kuljettu etsintäketjussa eikä mitään ole löytynyt. Eniten kummastuttaa se ettei kukaan ole nähnyt häntä silloin katoamisiltana, vaikka ihan keskellä kylää ollaan ja useita ihmisiä oli liikkeellä silloin iltasella, myös me.

3 kommenttia:

  1. Kiitos vielä ihanista lapasista ja rannekkeista! Molemmat tulee varmasti kovalle käytölle =]! Lapaset on varsinkin aivan ihanan malliset, niitä kehuttiin jo juhlissa vaikka kuin paljon.

    Harmi juttu tuo vanhuksen tapaus, vaikuttaa varmasti koko teidän pitäjän fiiliksiin. Toisaalta varmasti hieno ja turvallinen huomata, että kun apua tarvitaan niin sitä on tarjolla!

    VastaaPoista
  2. maijja: Lapasten malli oli minunkin mielestäni ihana, täällä jo pää syvällä lankalaatikossa tongein josko löytyisi lanka josta tekisin itselle samanmoiset, ja sille hääparille(näihin pitänee ostaa langat).
    Juuri tässä mietein sitä että kun yli 100 kuntalaista on ollut etsintäpartiossa mukana 5 päivää aamusta iltaan sen mitä töiltään on ehtinyt niin huoli on ollut yhteinen. Se on kuitenkin aika suuri prosentti kunnan täysi-ikäisistä ihmisistä. Muistelen sitä hetkeä yli yhdeksän vuotta sitten kun itsellä oli suuri hätä kadonneesta läheisestä ja voin vain kuvitella omaisten tuskan.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat nuo lapaset.

    Harmillista, että vanhusta ei löytynyt.

    VastaaPoista