Sivut

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kankaanpainantaa

Mies halusi kaverilleen joululahjaksi Same-traktorin haalarin. Eihän sellaista näiltä lakeuksilta siihen hätään löytänyt. Siispä kangasvärin ostoon. Lupasin miehelleni ettei ole ongelma eikä mikään painaa logoa selkään - Sitten näin sen logon. Kunnialla kuitenkin selvittiin vaikka tiikeriä hieman pelkistinkin, eikä värikään suureksi ihmeeksi levinnyt liukkaassa kankaassa. Ja koska mieheni niin iloitsi keksimästään huippupilasta (tämä on tätä miesten merkkiuskollisuutta), en voinut vastustaa kiusausta vaan tein hänelle samanlaisen.
Samaisen kaverin poika täytti heti vuoden alussa maagiset 18 vuotta, ja tottakait piti jälleen jotakin legendaarista keksiä. Koska puolen litran kangasväripullosta riittää vielä useaan painokertaan, päätin tehdä paidan pojalle. Oma poikamme totesi eräästä joululahjastaan että " ei voi olla uskomatonta, miten pukki tiesi tämänkin tuoda", siitä sitten muodostui kaikkeen sopiva lause.

2 kommenttia:

  1. Tosi hienoja! Miehillä on kyllä monesti ihan huippuja lahjaideoita :)

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla elämänläheisessä blogissasi, moooonta postausta luin taakse päin, ihan en loppuun asti jaksanut mennä. Viihdyin, kotoinen tunnelma :) Samanlainen sekalainen kuin omanikin :DD Sulassa sovussa kaikki mitä elämään mahtuu, iloa tuottaa sekä mikä ja Ketkä on rakkaita. Palaan varmasti uudestaankin :)

    Maaka

    VastaaPoista