perjantai 25. heinäkuuta 2008

Tulvii pohjanmaa

Eilen iltasella ajeltiin kotiinkotiin (siis minun vanhemmille) ja samalla käytiin katselemassa tulvivaa Kalajokea, olihan siellä vettä aikalailla. Vaikka suurin tulvahuippu oli jo ohi. Mummulan soutuvene oli käynyt omalla seikkailullaan mutta onneksi sekin oli löydetty. Jostakin syystä luontoäiti tuntuu kohdistaneen voimansa näille seuduille, ensin oli Suomen Sievimmässä kunnassa trombi ja nyt sitten tämä tulva. Tosin on tainnut olla siellä täällä hieman erikoinen kesäsää.





Ja eilen illalla kävi niin että poikaa nukuttaessa nukahdin minäkin, tässä nyt se jo pidemmän tovin valmiina ollut kesäneule (kuva on mitä nyt tälläinen tohelo itselaukaisijalla aikaiseksi saa):



Mallihan on siitä Kesä 2008 Novitasta ohje 52. Lankana ohjeessakin käytetty novitan Bambu. Sen verran voisin sanoa noista Novitan ohjeista että kannattaa hieman mittoja katsoa, minä tein omani M-koon mukaan (eikä siis ollut löysempi käsiala vaan mitat oli siinä oikeat minun xl-vartalolle). Ja ohjeesta poiketen tein pyörönä kainaloihin asti ja lyhensin yhdellä mallikerralla. Kaikenkaikkiaan onnistunut neule jota varmasti tulee käytettyä.

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää neule, kiva nähdä se valmiina. Itse olen sukeltanut Ravelryn ihmemaailmaan, enää ei ole ideoista puutetta!

    Itse en ole jokirannassa käynytkään tulvia katselemassa, vaikka jokiaava on minulle se rakkain paikka.

    VastaaPoista
  2. Hei Stanna! Se minun työ on vielä melko paljon kesken oranssin taholta, eli mielihyvin otan vastaan oranssia seiskaa edelleen!!

    VastaaPoista
  3. Tuli hyvän näköinen!! Tein itsekin saman neuleen aiemmin keväällä. On ollut näinä muutamana hellepäivänä ihan no.1 vaate!

    VastaaPoista