Viisi vuotta
Niin kauan sitä melkein piti hautoa.
Nimittäin blogin jatkamista, kuin myös oman elämän kompastuskiviä aikanaan.
"Elämässä pitää tehdä mikä hyvältä tuntuu"
on lause jonka olen sanonut viime vuosina useammallekin tuttavalleni.
Se että elää muiden vuoksi tietynlaista elämää kuluttaa ihmistä sisältäpäin.
Musertaa pala palalta ja lopulta romahduttaa.
Niin kävi minulle, ja nyt niitä palasia on pari vuotta kasattu takaisin paikoilleen.
Ja voin lopultakin sanoa olevani onnellinen.
Onnellinen juuri tässä ja juuri nyt.
Täällä keskellä tulvivia peltoja, pienessä mummonmökissä lasteni kanssa asuessa.
Haaveillessani perunamaasta ja lämpimästä kesästä paarmoineen.
Olen myös vapaa.
Vapaa tekemään omat päätökseni ja omat virheeni.
Vapaa laittamaan ruokaan sipulia
tai teippaamaan kirkkoveneen Volvon keulaan jos siltä tuntuu.
Helpolla en tähän tunteeseen päässyt.
Olen itkenyt öitä ja päiviä.
Joskus viikonkin putkeen.
Mutta olen itkenyt myös onnesta.
Tajutessani että juuri näin tämän pitikin mennä.
Ja kivusta. Sekin on saanut kyyneleet silmiin.
NYT, nyt on aika palata tänne,
kertoa mitä koen ja mitä näen ympärilläni.
Näyttää teille mitä saan aikaiseksi.
Sillä vaikka paljon on tapahtunut niin näitä kolmea en ole jättänyt:
Hugo, Pertti ja Elmeri
