Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2011

Sinisiä, punasia ruusunkukkia

Viimeaikoina on tullut istuttua sohvalla ja askarreltua ruusuja. Tarkemmin ajateltuna ennen tätä askartelua on syöty kananmunia: keitettynä, paistettuna, leivonnaisissa, munakkaassa, lätyissä ja monessa muussa. Sitten eräänä iltana piti kaivaa esiin kynttilöitä, vanha kattila ja aimo annos kokeilumieltä. Lopputulos oli kaiken vaivan ja kokeilemisen arvoinen. Ainoatakaan en ole käyttänyt, mutta kuulemma toimivat mainiosti sytykkeinä (ja kuten niin moni on todennut myös koristeina).Näiden tekeminen on selkeästikin tekniikkalaji, johon kehittyy pikkuhiljaa. Alkuun kennosta ei tuntunut riittävän materiaalia yhtä moneen ruusuun kuin pohjakuppeja oli, nyt materiaalia jää ylikin.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Blogikierrokselta mukaan tarttunut

Pitkähkö tauko blogien maailmasta päättyi tänään. Kiersin lempiblogejani ja päivitin tietoni muutaman kuukauden ajalta. Useammassa oli listattu omaa neulehistoriaa seuraavalla:
Merkitse lihavoimalla asiat, jotka olet tehnyt ja kursiivilla ne, joita suunnittelet joskus tekeväsi.

Olen neulonut:

- pyöröpuikoilla
- sukkapuikoilla
- sukkia (tai muita pieniä pyöröneuleita) yhdellä tai kahdella pyöröpuikolla
- Itse kehräämääni lankaa
- jonkun muun kehräämää lankaa
- villaa
- puuvillaa
- pellavaa
- alpakkaa
- kashimiria
- kamelinkarvalankaa
- silkkilankaa
- koiran- tai kissankarvalankaa
- bambulankaa
- soijalankaa
- banaanilankaa
- tekokuituja
- itseraidoittuvaa / pätkärääkättyä lankaa
- kierrätettyä tai käytettyä lankaa
- metallilankaa
- mallitilkkuja
- lapaset ranteesta kärkeen
- paidan
- villatakin
- huivin
- shaalin
- hatun, myssyn, pipon
- sukat varresta kärkeen
- sukat kärjestä varteen
- rannekkeet / kämmekkäät / kädenlämmittimet
- lapaset kärjestä ranteeseen
- sormikkaat
- tossut
- säärystimet
- hihattimen, boleron, ponchon
- keskosille
- vauvalle
- lelun- tai nukenvaatteita
- Möbius-huivin tai vastaavan
- laukkuja
- koruja
- hiuskoruja
- pehmoleluja
- tyynyjä
- torkkupeiton / peiton
- lahjaksi
- lemmikeille
- verkkolehden mallin mukaan

- graffitin
- häihin
- kotiin
- lomaneuleita
- taideneuleita
- aina oikeaa
- sileää
- palmikkoneuleita
- pitsineuleita
- intarsiaa
- kirjoneuletta
- norjalaisneuleita
- mallineuletta, jossa pudotettuja silmukoita
- mallineuletta, jossa on neulomatta nostettuja silmukoita
- mallineuletta, jossa on kierrettyjä silmukoita
- lyhennettyjä kerroksia
- napinläpiä
- i-cordia
- nyppyjä
- vohvelipoimutettua neuletta
- dominoneuletta
- konttineuletta
- tvåändsticking-tekniikalla
- nukitettua neuletta
- pintaneuletta
- helmien kanssa
- oikein ja nurin takaperin
- amerikkalaisella / englantilaisella tavalla
- mannermaisella tavalla
- vapaaneulontaa
- koneella
- neuleharpulla

Olen:

- luonut silmukat ristikkäin
- luonut silmukat italialaisella aloituksella
- parsinut/jäljitellyt silmukoita
- päätellyt silmukat ompelemalla
- leikannut neuletta

Olen värjännyt lankaa:

- kasviväreillä
- Kool Aid-värillä

Olen huovuttanut


Olen:

- suunnitellut neuleita
- kirjoittanut neuleohjeen
- julkaissut neulekirjan
- neulonut saadakseni rahaa
- neulonut elääkseni
- Elänyt neuloakseni

Olen osallistunut:

- yhteisneulontaan
- neuleolympialaisiin
- neulontaan julkisella paikalla
- hyväntekeväisyyteen

Olen opettanut:

- lasta neulomaan
- miehen neulomaan (yrittänyttä ei laiteta).
- No ainakin yritin opettaa.

Sinäpäs sitä, neulottua on tullut. Tekniikoita testailtu ja näköjään jotain on jäänyt kokeilemattakin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, vaikka tällä hetkellä ompelukone ja keväisen raikkaat kankaat vetävätkin puoleensa enemmän kuin villalangat joita olen viimeaikoina virkannut peittotilkuiksi ähkyyn saakka.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Lapasia

Seuraavaksi esittelyyn pääsee valmistuneet lapaset. Yhdet itselle ja kolmet lapsille, tosin lasten käsien koko ei ole oikein hanskassa kun yhdet on pienet, toiset suuret ja kolmannet jopa sopivat.
Lankoina seiskaveikkaa ylemmässä kuvassa ja alemmassa silkkivillaa ruskeissa sekä pipokudelmista (joista kuviakin on siskon kanssa jo otettu) jäänyttä merinovillaa raitaisissa.
Lisäksi itselle on valmistunut kynsikkäät huopasesta. Kynsikkäät osoittautui kovilla pakkasilla oivaksi pariksi lapasten kanssa, ei päässyt kylmä läpi niin helposti paleltamaan vannoutuneen lapastenkäyttäjän sormenpäitä.