Synttärikakkuja

Tässä jo viikkoja sitten sekä minä että mies täytettiin vuosia ja lapset pääsi valitsemaan kakkuaiheet. Ja oikeasti pitäisi tieten investoida uuteen kameraan pikkuhiljaa että saisi kuvat onnistumaan edes jollakin lailla. Ompelukone ja saumuri on ollut kovassa käytössä mutta kuvia en vielä ole saanut koneelle saakka joten ompeluksia lisää sitten seuraavalla kerralla.

Apinaa

Poika tykästyi jo aiemmin kankaaseen, jota ei tietenkään enää nettikaupoista saanut. Nyt kuitenkin löysin innokkaan vaihtajan ja näin saatiin kangas huppariin (ja pipoon, lapasiin, housuihin...)

Isin rekka

Pienimmäinen sai lahjaksi paidan , ja isoveli oli tietenkin sitä mieltä että hän myös tarvitsee paidan. Suurella kahden aplikaation kokemuksella päätin ottaa härkää sarvista ja ommella itse pojalle toiveiden mukaisen paidan. Työ palkittiin innostuneella vastaanotolla, kunnes Sante tajusi että eihän isin rekassa olekaan ruskea lava... Pitää kuulemma ommella uusi jossa rekka näyttää edes vähä isin autolta.

Kaikki alkoi siitä kun saumurin mä sain...

...Sitten vielä kagastakin täyden lastin hain. Eikä loppua näy :)

rattoria

Muikkunen kasvaa vauhdilla, eikä ole enää ollenkaan rääpäle - suloinen toki edelleen. Sunnuntaina hän saa nimenkin. Kotona olossa on se hyvä puoli, että saattaa yhtäkkiä innostuksen sattuessa kohdalle tempaista ja ommella. Nyt on tullut tehtyä sohviin päälliset sekä lapsille hieman uutta päälle.

Muikkunen

Talven mittaan kerran jos toisenkin mietein, kertoisinko teille salaisuuden, ei sitten tullut kerrottua. Nyt kun viimeiset suvustakin ovat salaisuutemme kuulleet (ihmekös tuo) voinen sen teillekin paljastaa. Väsymys, niin bloggaamiseen kuin muuhunkin johtui Muikkusesta, pienestä miehen alusta joka päätti tulla maailmaan vauhdikkaasti, hieman etuajassa mutta ei yhtään liian myöhään oman olotilani kannalta. Siskoni sanoin, saanen esitellä Sulo Sulevin - Sunnuntain lapsen .

Täällä siis harjoitellaan jälleen vauvanhoitoa, jotenkin vastasyntynyt tuntuu kerta toisensa jälkeen niin pieneltä ja hauraalta. Aivan kuin aiemmat olisivat olleet isompia (no olivatkin toki). Ylpeät isosisarukset hoitavat pikkuveljeä innolla, aiheuttaen välillä äidille ylimääräisiä sydämentykytyksiä turhan roisiksi käydessään. Ehkäpä aikaa blogillekin löytyy kunhan saadaan arkeen jonkinlainen rytmi.

Siitähän se ajatus sitten lähti

Täällä on touhuiltu puuliiterissä, koitettu siivota ja järestää niin että kuivat puut olisivat pois tuoreiden alta. Sieltä puiden seasta on löytynyt yhtä sun toista aarretta lapsille ja vähän isommillekin ihmeteltäväksi. Vanha (siis oikeasti vanha, puurunkoinen) sirkkeli, ruutuikkunoita ja sitten: Linnunpönttö. Parhaat päivänsä nähnyt, pahasti kärsinyt mutta silti pojan mielestä vielä lähes kelpo asumus jollekin pienelle sirkuttajalle. "Kato äiti jos tähän uusis nämä kolme seinää ja katon ja pohjan niin tän vois taas ripustaa puuhun." Eli siis linnunpöntön etuseinä sai jäädä entiselleen tässä tapauksessa. Mutta täytyy sanoa että viisivuotiaan innolla valmistettu kierrätyspönttö on kyllä niin hellyttävä että. Sahan käytössä piti avustaa, mutta muuten poika toimi varsin omatoimisesti ja olipa hän käynyt naapurin maalaustalkoissa pyyhkimässä pönttöön puuhun sopivan sävynkin.