Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

UFOja

Ihan ensi alkuun muutama pääsisi vielä mukaan Antaa Hyvän kiertää ketjuun kunhan käy kommentoimassa siihen viestiin tuolla alempana.
Yhden UFOn sain valmiiksi kun päättelin pojan sliparista langat (tätä en edes ollut muistanut listata). Ja löysin yhden lisää, saunatakki pojalle puuvillalangasta virkattuna.
Suhteeni virkkaukseen on ilmeisen hukassa, kyllä minä virkkaan ja osaankin sen, ymmärrän ohjeet jne. mutta työt tahtovat jäädä kesken mikäli niitä yritän virkkaamalla toteuttaa. Jotenkin se on niin puuduttavaa touhua. Jotakin olen virkkaamallakin valmiiksi saanut: joulukuuseen pieniä sydämiä. Ja pieniä valkoisia enkeleitä ikkunaan. Muuten taitaa olla kesken jääneitä töitä minun virkkaukseni.
Jotenkin tuntuu että on pienoinen käsityöähky, paljon ei sukka eikä muukaan käsityö edisty. Kaikki työt uhkaa UFOutua. Eikä vain käsityöt vaan myös kotityöt, siivous jää vaiheeseen ja puhtaat pyykit odottaa kaappiin pääsyä. Huusholli on hieman rähjäinen ja minä keskityn laittamaan lastenkirjoja aakkosjärjestykseen hyllyssä. Sitten pitää järjestää omat langat ja kankaat värien mukaan... Vaikka todellisuudessa tärkeintä olisi ihan perinteinen viikkosiivous. Horoskooppikin on sen minulle kertonut: olen siisti ja järjestelmällinen mutta "väärissä" asioissa. Eli siis talosta voi seinät kaatua kunhan minulla on ne lastenkirjat nätisti hyllyssä ja punaiset langat heti oranssien jälkeen.
Siihen kaapin oven repeämiseen vielä: itseäni en satuttanut, säikähdin kyllä ja selkä hieman venähti (mutta kun se on aina kipeä niin se ei paljon haitannut menoa). Harmittaa tuo ovi vaan. Pitää siivota tämä törkyhuone ja pyytää appiukkoa sitten katsomaan voiko sille mitään tehdä. Oma mies ei oveen koske, hajoittaisi kuulemma vain lisää sitä. Itse mietein että mikäli sitä ovea ei enää noihin revenneisiin sarananreikiin saa niin pitää kääntää se aukeamaan toisinpäin. Kun ainoa mikä siitä mielestäni hajosi oli se levy missä ovi oli kiinni.
Nyt aamukahville... hieman otettiin univelkaa kiinni ja nukuttiin pitkään tänä aamuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti