Sivut

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Nyt se alkoi: KESÄ

Vaikkakin Pekka Pouta (vai olikohan se joku muu) jo televisiossa kerkesi ennustaa että loppuukin lyhyeen. Me ollaan nautittu jokaisesta hetkestä ulkoillen ja rennosti ottaen. Lauantaina ajeltiin Pietarsaareen Jaakon Päiville, aivan mahtava vanhan ajan tori siellä olikin. Kotiin palattuani hoksasin että en ostanut torilta oikeastaan mitään, pelkästään keraamisen S-kirjaimen. Paljon kaikkea siellä oli mutta jotenkin siinä kävi niin että jokaisen "mä haluan tän" - tuotteen kohdalla järki sai tajuamaan että kotona on roinaa ihan riittämiin.

Koko reissun poika höpötti takapenkiltä UI UI, eli niinhän siinä kävi että kotimatkalla piti pysähtyä kahteenkin kertaan uimarannalle. Tosin kossi oli ainoa rohkea joka itsensä kasteli, minä ja Maijja katseltiin sivusta ja kuvattiin tilanteita. Tuolla Maijjan blogissa on kuvia reissusta, ja täytyy sanoa että meinasi Volvo loikata ojan puolelle kun ajoimme sen yhden Ranchin ohi.

Samaisella reissulla sain myös elämäni mahtavimman peruspehmiksen, koko oli kyllä vähintäänkin kohdallaan. Kuvaa ei tullut otettua mutta oli siinä hintaansa nähden pehmistä. Siinä omaa ja kossin pehmistä tuhotessani mietein ettei taida aivan sitä tarkoittaa lause "syö kahden edestä". Jäätelöä on kulunut kotopuolessakin kohtalaisen paljon.


Illalla poika menee mummulle ja uu-uu vaarille yöksi ja aamulla lähtevät pariksi päiväksi Ähtäriin lomailemaan. Uhosin siivoavani keittiön kaapit kun poika ei ole kotona, mutta jos on vielä aurinkoista niin taidan vain hakea kirjastosta pinon kirjoja ja maata takapihalla.

2 kommenttia:

  1. Kallistuin itsekin jälkimmäiseen. Keittiön kaapit sain siivottua, mutta ikkunan pesua ja makuuhuoneen kaappeja aloittaessani siivoamaan katsoin ulos ja nautimme täysin rinnoin kuljailusta, keinumisesta, mansikoista ja kesäsäästä.

    Nuo markkinat ovat kesällä kyllä tosi mukavia, ihanan näköistä tilpehöörää oli kuvissa maijjalla.

    VastaaPoista
  2. No täällä nyt palaneita pakaroita parannellessa on helppoa jälkiviisaasti sanoa että olisinpa pysynyt sisällä. Käytiin äidin ja maijjan kanssa oikein hiekkasärkillä aurinkoa palvomassa ja kotimatkalla vielä poimimassa mansikoita. Joitakin kaappeja minäkin olen jo siivonnut ja jatkukoon urakka sitten kun on siivoukseen paremmin sopivat ilmat (mitäs ne sitten ovat:sateella ei voi siivota kun sataa ja paisteella ei malta olla sisällä).

    VastaaPoista