torstai 29. tammikuuta 2009

Leivontaa

Lähes joka päivä poika pyytää: äiti leivotaan. Innostus on pojalla kohdillaan, äiti ei vain tahtoisi jaksaa sotkea keittiötä kun ei siinä saa oikein mitään kunnolla valmiiksi tuollaisen apurin kanssa. Yksinkin on joskus poika aloittanut, mitannut kattilan täyteen jauhoja, puurohiutaleita ja mysliä. Teki kuolemma ruokaa kun häntä syöjättää. Joulupukki muisti meitä eräällä esineellä josta olin jo pidempään haaveillut. Lopputulos on se että meillä syödään nykyään kerran pari viikossa vohveleita. Ai miksikö, no tietenkin siksi että poika haluaa Mikkilättysiä. Mikä oivallus tässäkin on tehty, voisiko tätä soveltaa muuhunkin? Miten olisi vaikka mikkiperunat mikkilihapullien kera. Näyttää uppoavan poikaan mikin mallisina paljon normaaleja paremmin.

Olen löytänyt jostakin mieleni sopukoista aamuvirkun ihmisen. Illalla menen aikanaan sänkyyn ja aamulla nousen (itselleni) aikaisin, tänään seitsemän kieppeillä. Johtunee miehen kotona-olosta. Ohjelmamakumme eroaa toisistaan melkoisesti, joten kun hän istuu illalla sohvalle katsomaan myytinmurtajia ja ties mitä muuta niin minä siirryn lastennukutuspuuhiin ja usein nukahdan siinä itsekin. Tämähän tarkoittaa sitä että myös käsityöt edistyvät tuskaisen hitaasti. Aamut kuluu siivoillessa ja netissä lorvien. Nyt tosin on jo sämpylätaikina (tänne oli hyvä käyttää niitä pojan syöjätyssotkuja) nousemassa ja kohta menen tekemään pullataikinaa, tänään meillä LEIVOTAAN! Tervetuloa vain kahveelle iltapäivän puolella.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Kalavaleita?


Päätin kokeille kalahatun tekoa näin pääasia-kuukautena.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita onkin tänä viikonloppuna riittänyt. Eilen poika putosi saunassa lauteelta kiuasta päin, muutamaan sormeen tuli palohaavat ja poika muistaa ehkä viikon verran että saunassa ei riehuta. Tänään poika tuli omasta kamaristaan nenä verta valuen. Mihin lie se oli osunut, sängynkulmasta puhui itse. Puolentunnin kuluttua meno oli jo samanlaista kuin ennen kolhua. Lyhyt on muisti pienellä miehellä.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Keeteri

Tuossa jokin aika sitten mies lueskeli pojan kanssa Nalle Puh - kirjaa. Minä touhusin omia sivummalla ja samalla kuuntelin heidän touhujaan. Mies aina näytti kuvaa ja kysyi kuka kukin on.

M: kuka tämä on?

P:Aasi Ihaa

M: entäs tämä?

P: nasu

M:ja tämä?

P:Keeteri.

M: Ei se ole keeteri, se on tiikeri. Toistapas isin perässä niin sanotaan se oikein. TII

P: TII

M:KE

P:KE

M:RI

P:KEETERI

M: ei kun tiikeri

P: niinhän minä juuri sanoin, Keeteri.

Minkäs sille voi jos tavut hyppii vaikka aivan oikein sanoo.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Ärrin murrin

Heti alkuun kaikille tiedoksi: Kyllä, minä tiedän että työtäänsä he vaan tekevät.
Ai että ketkä? No puhelinmyyjät tietenkin.
Tässä päivänä eräänä kuuluin niiden harvojen onnellisten joukkoon jotka olisi päässeet kokeilemaan joitakin uusia pikkupöksyjä. Oikein reilusti luvattiin että maahantuoja lahjoittaa 3 pökät mulle, itse sai valita mallit ja materiaalit. Ja aivan ilmaiseksi, täti puhelimessa vakuutteli. Kunnes: "ajattele saatko mistään kaupasta alle seitsemällä eurolla kolmia pöksyjä" siis ilmaiseksi ei tarkoitakkaan enää sitä että ei tarvi maksaa.
Ja toisena päivänä olin niin hyvä asiakas että saisin jonkin lehden pelkkien toimituskulujen hinnalla, siis esim. vuoden Me Naiset vaivaiseen 55 euron hintaan . Niin eihän se lehden toimitus ilmaista ole.
Joskus sitä vain ei jaksaisi kuunnella heitä, varsinkaan jos eivät ymmärrä selkeää eitä vaan jatkavat myyntipuhettaan aina vain. Tämä pöksykauppias oli sitkeä, sanoin 4 kertaa väliin kiitos mutta ei kiitos, aina vain puhe jatkui. Laitoin sitten puhelun poikki. Yleensä yritän kohteliaasti ja sitten vain katkaisen puhelun jos myyjä ei ymmärrä mitä sanon.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Internetin ihmemaa


Niin, päätin aloittaa korvaavan kastemaljan metsästämisen tuossa iltana eräänä. Olihan minulla kuva maljasta (otettu pojan kastejuhlassa, tytön juhlissa en kerennyt kuvata maljaa) sekä valmistajan nimi: Bohemia. Ajattelin että kokeillaan kepillä jäätä ja laitoin hakusanaksi Googleen Bohemia kristalli. Enpä olisi uskonut että siellä jo seitsemäs linkki (neljäs jonka aukaisin) antoi täysosuman. No jouduinhan minä hieman seikkailemaan tuon Tolvasen sivuilla ennenkuin kuvan löysin, mutta aikaa meni kaikkinensa (siis googlettaminen ja maljan löytyminen) vartin verran. Enpä olisi uskonut sen olevan näin helppoa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kattausta


Juhlien tarjottavista vastasin makean osalta itse, äitini (ja olikos se Nononenkin siihen sekaantunut?) teki suolaiset. Pikkuleipiä oli useammalta tekijältä: Lakkavarpaita minulta, Murokakkusia tilattuina ja tietenkin Ässiä äidiltäni. Pullakranssin saimme mummoltani. Täytekakkuja tein kaksi koska anoppia huoletti yhden kakun riittävyys, nyt on sitten se 6 munan kakku jääkaapissa ihmettä, tai siis syöjiään, odottamassa.
Täytekakku oli ihan perinteinen 8 munan kakku, välissä kesällä tekemääni mansikkahilloa ja flora vispi terästettynä rahkalla sekä vaniljasokerilla. Reunat hieman rumat kun ei olisi sopinut pursotuksia siihen tupperin kupuun. Muuten olen tosi tyytyväinen, ensimmäistä kertaa kokeilin tälläistä kerma-rahka seosta ja teen saman jatkossakin (kaksi flora vispiä + 1 rahkapurkki). Koristeen tarina onkin sitten eri juttu. Hoksasin kukkakaupassa ettei meillä ole kakkukoristetta ja huomasin tuon keijukaisen hyllyssä. Sanoin myyjälle että tuossahan se olis meille kakunkoriste, koktailitikku vaan takamukseen ja kakun päälle seisomaan. Ja niinhän sille kävi - Keiju parka.

Lisäksi oli Karpalojäädykettä, aivan sairaan hyvää eikä harmita ollenkaan että kokonainen tällainen jäi pakasteeseen.

Pappi Mookina

Niinhän se poika tulevaa kummitätiä huijasi...

Ei tullut Pappi mookinaa eikä tullut Piparia ei...

Vaan tyttäremme sai nimen



Sanni Rauha Maria


Nimi muuttui vielä aivan viimehetkellä, kun sain miehen pään käännettyä. Hän olisi halunnut Sofian, mutta jotenkin ei mulle natsannut. Minun haluamat oli Siiri tai Sanni. Ilmeisesti on muidenkin mielestä Sannin näköinen kun niin usea teistä oikeaan osui. Joten ne jotka Sannia ehdottivat voivat ottaa yhteyttä (sanna.rasmus @ omanetti.fi) niin jotain kivaa pientä laitan tulemaan.

Juhlat sujuivat hyvin, muutamia pieniä mokia lukuunottamatta. Juuri kun Pappi pyysi liittämään kädet rukoukseen alkoi takanreunalla soimaan Tämä miehen kännykässä. Pappi ei ollenkaan hätkähtänyt, odotti vain että mies käy sammuttamassa puhelimen. Kun sitten kaste saatiin toimitettua, miehen veli valtuutettiin heittämään kastevedet. Monesta suusta vielä kiusattiin että vain ne vedet, sitä kristallimaljaa ei tarvitse heittää. Minä jäin sisälle ja luulin että minua kiusatakseen puhuvat maljan hajonneen mutta ei, setä oli kuin olikin nakannut maljankin pihakivetykselle palasiksi. Olisi pitänyt sittenkin ostaa silloin pojalle se tinamalja. Tekevälle sattuu ja sirpaleet tuottavat onnea.

torstai 1. tammikuuta 2009

Elämää ei sen vähempää

Jotenkin tuntuu että tunnit ja päivät vain katoavat johonkin. Johtuneeko siitä että meidän uhmaikäinen (vai olikos se niin että nykyään ne onkin tahtoikäisiä) päätti tuossa aatonaattona ettei hän nukukaan. Normaali iltarutiini oli sitten viikon ajan se että poikaa kannettiin takaisin sänkyyn 3-4 tunnin ajan, jotenkin siinä puolenyön jälkeen alkoi unohtua kaikki ne hyvät neuvot pysyä itse tyynenä ja rauhallisena. Nyt muutama ilta on ollut jo helpompaa *koputtaa puuta* ja kun tyttö on samalla ruvennut nukkumaan yöllä yhden pitemmän pätkän niin äitikin saa taas nukkua.
Ennen joulua leivottiin kuutisenkymmentä rieskaa, hyvää tuli niinkuin aina. Poika on innokas apulainen kaikissa kotitöissä ja yritän häntä kyllä mukaan ottaakin vaikka välillä helpompaa olisi tehdä yksin. Eilen taas kaivoimme leivontamyssyt esiin ja teimme murojalanjälkiä kastajaisiin. Ja kun pojalla innostusta piisasi niin karpalojäädykkeetkin tehtiin valmiiksi pakkaseen. Siivoaminen ennen maanantaita on aivan turhaa jollei välttämättä halua tehdä sitä moneen otteseen, työhuoneen ja tytön tulevan huoneen siivosin jo ja laitoin ovet lukkoon ettei poika pääse enää sotkemaan.
Kuvia joulusta olisi jonkin verran mutta kamera on teillä tietämättömillä, toivottavasti putkahtaa esiin kun siivoan. Poika on todennäköisesti kuvaillut ja laittanut sitten sen johonkin, tai sitten hajamielinen äiti on jemmannut pojan ulottumattomiin eikä enää muista missä se on.