Sivut

lauantai 29. marraskuuta 2008

Tyttö tuli

Niinhän siinä kävi että piparkakkutaikina jäi jääkaappiin tiistai-aamuna kun lähdettiin laitokselle. Ja kiireellä sitten mentiinkin, johtuen siitä etten halunnut lähteä liian aikaisin. Laitoksella kerettiin lopulta olla vain 25 minuuttia kun "Elsa" oli jo maailmassa. Jälkeenpäin kätilö kyseli supistusten alkamisaikaa ja naurahti kun vastasin että viideltä heräsin supisteluun mutta sitä ennen oli jo supistellut säännöllisesti siellä lentokoneessa (näin siis sellaista unta). Nopeasti tyttö maailmaan halusi kun synnytyksen kesto oli kokonaisuudessaan hieman reilut 3 tuntia. Kotiin oli kova kiire jo torstaina mutta eilen sitten päästiin ja voi kuinka ihanaa oli taas nukkua omassa sängyssä. "Elsa" nukkuu ja syö, kuten ylpeä velipoika sanoi. Yöllä heräillään pariin otteeseen ja nyt aamulla tankkasi tunnin välein.

Tässä siis "Elsa", ikää 6 minuuttia. Syntymäpaino 3470 grammaa ja pituus 49 cm. Siinä riittääkin ihmettelemistä ja käsityötä pitkäksi aikaa.
Poika oli nimennyt tytön piparkakkutytöksi kun kuuli siskon syntymästä. Muisti tieten kun maanantai-iltana sanoin hänelle että jos en mene huomenna hakemaan vauvaa niin tehdään sitten ainakin piparkakkuvauvoja. Rakkaalla lapsella on siis monta nimeä: Elsa, piparkakkutyttö tai pipariprinsessa (tämä on muunnos tuosta pojan antamasta nimestä) riippuen siitä kuka puhuu.

13 kommenttia:

  1. IHANA IHANA IHANA! Kiva että laitoit kuvan, jalkaudun tosiaan vasta joulummalla. Vaikeahan se on lapissa olla, kun siellä 'etelässä' olis vauvan tuoksua nuuhkuteltavaksi :(

    VastaaPoista
  2. Paljon paljon onnea koko perheelle!!! Ihana pikkuinen prinsessa!

    VastaaPoista
  3. Onnea, onnea piparkakkuprinsessalle ja koko perheelle. Suloinen "Elsa"!! :-)

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon onnea koko perheelle.
    Kyllä vauvat on sitten ihania...

    VastaaPoista
  5. Hurjan paljon onnea, ihana nyytti. Aivan tuli omien vauvantuoksut mieleen.

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea koko perheelle!!! Löysin sattumalta blogisi joskus syksyllä, kun käsityöt ovat minunkin harrastukseni ja samassa kunnassakin asutaan.

    VastaaPoista
  7. Onnea äidille ja koko perheelle ! :))

    VastaaPoista
  8. Onnea, vauva on kaunis!
    t. äiti 5v

    VastaaPoista
  9. yritetään uudelleen... ONNEA koko perheelle mahottoman sulosesta vaavista. Toivottelee Eeva V

    VastaaPoista
  10. Oikein paljon onnea teille kaikille! Onpa hyvä, että teit sen piparkakkutaikinan ;) Ja ihanaa, että nyt teillä on pikku prinsessa pikku prinssin kaveriksi.

    VastaaPoista
  11. Kiitoksia kaikille onnitteluista.
    Maijja: arvaapas tekikö isille tiukkaa kun joutui tänään lähtemään viikoksi rahtiajoon.

    Anonyymi: nyt pisti miettimään että kukas se siellä kurkkii.

    Eeva: tulkaahan joku päivä katsomaan pikkuista.

    Johku: Sanopas muuta. Jotakin tuntemuksia maanantaipäivän mittaan oli mutta niitähän mulla oli kaks viikkoa silloin edellisellä kerralla.

    VastaaPoista
  12. Vastavierailulle tulin :)

    Onnea pienestä prinsessasta!
    Hauska yhteensattuma; meidänkin prinsessan synnytys kesti hieman vajaat kolme tuntia ja mitatkin olivat melkein samat (meillä 3420g / 47cm) :D

    VastaaPoista