Sivut

maanantai 18. toukokuuta 2009

Päivän työ

Tänään tartuttiin sitten Onoenon kanssa lapioon ja aloitettiin pojan ikkunan alla myllääminen. Santeri oli kovasti kaverina ja Sanni toimi päällysmiehenä tarkkaillen toimintaa rattaistaan. Kovin työ oli nurmikon poistaminen, siinä kun oli melkoisesti myös rikkakasveja juurineen. Vielä jäi se toinen reuna odottelemaan multaa ja kukkia. En edes tarkalleen tiedä mitä tuohon laittaisin, jotain matalakasvuista saa ehdottaa. Ja vinkkejä myös mikä sopisi katteeksi kukkien päälle, vai jätetäänkö aivan mullalle?Olen ihastunut kivien muotoon, saatan pyöriä kivikasassa ja katsella muotoja. Tästä johtuen pihallemme ilmestyy aika-ajoin kiviä, isompia ja pienempiä, yleensä muodoltaan sydäntä muistuttavia. Meillä siis äidin taskut on kiviä täynnä, ei lapsien.


Lapset, varsinkin Santeri on iloinnut tästä ihanasta kelistä. Ulkona ollaan aamusta iltaan eikä sisälle meinaisi tulla edes ruokailemaan. Myös Sanni on päässyt pois vaunuista viimepäivinä, kiikku on tytöstäkin kiva paikka jos vain veli malttaa antaa nättejä vauhteja. Silmä kovana pitää katsoa ettei meno ylly mahdottomaksi.

3 kommenttia:

  1. Hupaisa tuo sinun sydänkivikasa =)

    Minä olen kyllä niin onneton hortonomi,että en osaa ehdotella mitään kasveja pihaan laitettavaksi. Ehkä olen tietoisesti yrittänyt välttääkin kyseisten kasvien tutkailun, jotta en pahentaisi jo villinä versoavaa talokuumetta enempää.

    VastaaPoista
  2. Aika ihkuja nuo sydänkivet... Tosta katehommasta tuli vaan mieleen että ku itekki oon miettinyt samaa niin työkaveri oli käyny Junnikkalalta hakemassa peräkärry-kuormittain puuhaketta suht edullisesti just kuorikatteeksi. Oli aika näpsäkän näköistä.. mun mielestä jopa paremman ku se mitää saa säkeissä kaupasta. Mutta eihän kukkapenkki välttämättä edes kaipaa mitään... :D

    VastaaPoista