Viimeaikoina on tullut istuttua sohvalla ja askarreltua ruusuja. Tarkemmin ajateltuna ennen tätä askartelua on syöty kananmunia: keitettynä, paistettuna, leivonnaisissa, munakkaassa, lätyissä ja monessa muussa. Sitten eräänä iltana piti kaivaa esiin kynttilöitä, vanha kattila ja aimo annos kokeilumieltä. Lopputulos oli kaiken vaivan ja kokeilemisen arvoinen. Ainoatakaan en ole käyttänyt, mutta kuulemma toimivat mainiosti sytykkeinä (ja kuten niin moni on todennut myös koristeina).Näiden tekeminen on selkeästikin tekniikkalaji, johon kehittyy pikkuhiljaa. Alkuun kennosta ei tuntunut riittävän materiaalia yhtä moneen ruusuun kuin pohjakuppeja oli, nyt materiaalia jää ylikin.
Kauniita ovat <3
VastaaPoistaMiekii meinasin noita väkertää, mutten ole saamattomuudessani saanut aikaiseksi...raaskisikohan noita edes käyttää?