Sivut

torstai 5. maaliskuuta 2009

Ommeltua

Viime aikoina olen siirtynyt puikoista ompelukoneen kimppuun. Ihana pitkästä aikaa ommellakin jotain. Kestovaippoja, kypärämyssyjä, paitoja, mekkoja ja vaikka mitä muutakin uutta keskeneräistä.Omaa peittoa varten tein kaavion tilkkujen asettelua varten, ihan vaan että tietää minkäkokoisia ja värisiä tilkkuja pitää tehdä. Lohduttavaa tajuta että niistä noin neljästäsadasta tilkusta jo 40 on tehty. Huomenna pitäisi siivota, toivottavasti poika lähtee isänsä kyytiin, eli siis " me mennään ikkän kaas kiekkaa ajamaa".

3 kommenttia:

  1. Oi kun Sanni näyttää terhakkaalta ulos lähtijältä. Mekko alakuvassa on kaunis.

    VastaaPoista
  2. Mekko on kaunis, ja keskeneräinen. Kun olisi vielä ollut iso tytölle niin en sitten saanut nappeja paikoilleen vielä.

    VastaaPoista
  3. Ihana nähdä miten sanni kasvaa ja mitä kauniita ja upeita käsitöitä sinä olet saanut aikaan! Olen aina joskus käynyt täällä katsomassa teidän kuulumisia ja innostuin luomaan itselleni blogin myös!!:) hienon ja laadukkaan näköisen kestovaipan olet myös tehnyt ja kypärälakit on vielä vähän aikaa tarpeellisia. Mutta onneksi mekkokin on kohta taas tarpeellinen!
    -elina-

    VastaaPoista