Sivut

maanantai 20. lokakuuta 2008

Lapasia ja lääkärireissuja

Lapasia on valmistunut useampi pari, kaverin lapsille joululahjoja ja muutamat muillekin. Kaverin poika on ED fani ja olis kuulemma kova sana jos olis jotain jussipaidan raitaa oikeissa väreissä. Suunittelin aikani ja koska halusin tehdä kokonaan kahdella langalla niin tälläinen oli sitten lopputulos. Täysin tyytyväinen en ole tuohon salmiakkikuvioon mutta kaveri kelpuutti. Ajatuksissa on kehitellä kuviota eteenpäin.

Pääkallo-lapaset näkyy kelpaavan vielä tänäkin jouluna, joten niitä on muutamat valmiina ja yhdet pitäis vielä ainakin tehdä kun toisista tuli väärän kokoiset.

Lääkärissä on kulkenut niin äiti kuin poikakin, ei tosin mitään vakavaa. Minulta poistettiin hammas joka ei sitten kestänytkään juurihoitoa (olikin sitten tiukassa irtoaminen) ja pojalla oli kontrollikäynti OYSissa. Harvoin sieltä niin nopeasti ulos selviää, ei mennyt edes puolta tuntia siitä kun astuttiin lasten polin ovesta sisään siihen kun oltiin jo taas ulkona. No kiva näinpäin kuin että olisi pitänyt odotella tuntitolkulla.

Projekteja on tällä hetkellä kesken niin paljon ettei oikein tiedä mitä seuraavaksi tekisi. Jotenkin tuntuu että taisin aloittaa eräälle ihmiselle liian työlään joululahjan kun se ei vain tunnu valmistuvan. No, toivottavasti kuitenkin valmistuu ja on saajalleen mieluinen.

2 kommenttia:

  1. Wau! Ei voi kuin ihmetellä sun taitoa tehdä noita käsitöitä! :)
    Ja sitä, kuinka sulla aina vaan riittää lisää intoa ja aikaa niiden tekemiseen, vaikka poikakin varmasti tarvitsee äidin huomioita.

    Onnea muuten masuasukista, ja kaikkea hyvää loppu odotteluun!

    VastaaPoista