Sivut

perjantai 3. lokakuuta 2008

Varustautumista vauvan tuloon

Niin, täällä on pikku hiljaa alkanut se valmistautuminen ja varustautuminen siihen toisen lapsen tuloon kun h-hetki vääjäämättä lähestyy. Päätin lopulta että kudon sen ympyrätakin ja jos sattuu tulemaan poika niin laitetaan tämä sitten jemmaan, ja otetaan sieltä käyttöön tuo toinen vauvaneule jonka olen kutonut jostakin jämä-merinosta muistaakseni lankahamstereiden aikaan. Apinan päälle ympyrätakkia asetellessa tuli kyllä mieleen E.T ja se kohta jossa se on kietaistu johonkin kaapuun. No jospa se oikean lapsen päällä näyttäisi ihan neuleelta eikä miltään leffarekvisiitalta. Jotenkin epäilen että sellaisessa huppuasennossa (joka tuolla ohjeessa on) ei oikein toimi mutta muuten todella hyvin. Ohjeesta poiketen on lisäykset tehty nostamalla edelliseltä kerrokselta silmukoiden välistä lanka kiertäen puikolle. Takki on nappia vaille valmis, kun ei ollut oikein sopivaa varastossa niin ajattelin että pitää ottaa langanpätkiä kauppaan mukaan ja valita sopiva.




Alimmassa kuvassa on ihan elävä malli kun poikakin halusi sovittaa päällensä, näillä minun mitoilla tämä ei kyllä mene kuin n. 2-vuotiaalle ja sitten pitää jatkaa hihoja ja tehdä jonkinlainen pitsireunus tuohon reunaan ettei näytä siltä että on lainannut pikkosiskonsa takkia. Ajattelin kuitenkin että jos aikoo pitää vauvalla niin ei sekään ole mukava että vauva siihen hukkuu ja kun langankulutus novita woolia 3½ puikoilla oli tässä mulla 149 grammaa niin eiköhän sitä raaaski kutoa sitten vaikka uuden takin isommalle lapselle, sen verran nopea ja helppotöinen oli.

Kauhea siivousinto pukkasi eilen päälle, se ei lienee huono asia kun on kolmen viikon sairastelun tuloksena paikat rempallaan. Nenäliinoja löytyi eilen monestakin paikasta ( ei sinällään mikään ihme kun kaksi jättipakettia niitä tuhottiin), ja kaikenlaisia murusia on huonekalujen aluset pullollaan. Tänään pitäisi saada lopeteltua se urakka kun huomenna auton keula kääntyy kohti Seinäjokea ja käsityömessuja . Samalla reissulla ajattelin ajella Kauhavan kangasaitan kautta.

Joten nyt innolla siivouspuuhiin niin voi huomenna hyvillä mielin ostaa messuilta uusia lankoja kun vanhat on nätisti paikoillaan (ja piilossa mieheltä joka ei taida täysin tajuta kuinka paljon niitä onkaan).

2 kommenttia:

  1. No tyttöhän se on ;)! Kaikkihan sen arvaa... Onkohan se noin pikkanen kuin Anna Apina?

    Nenäliinoista tuli mieleen mummulta siivotessa JOKAPUOLELTA sänkyä löytyneet nessut. Niitä oli paitsi yöpöydällä myös patjanvälissä, lakanan alla, tyynyliinassa - ja tietenkin mummun hiassa!

    Mukavaa reissua lakeuksille!
    (vastailin sulle myös Maijjaan)

    VastaaPoista
  2. Ympyrätakki on tosi kiva! Mistähän saisin sen ohjeen?

    VastaaPoista