Sivut

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Edelleen sairastetaan

Eli tauti ottaa todella lujille. Perjantaina piti jo Santea käyttää lääkärissä, tosin lopputulos oli että minä sain lääkekuurin. Toivottavasti nyt vihdoin ja viimein minäkin paranen. Poika on hieman nuutunut kun kuume ja flunssa vaivaa, uni maistuu enemmän kuin normaalisti. Tässä kuva joka voi joillekin minut tuntevalle tuoda mieleen näkymän reilun parinkymmenen vuoden takaa (onhan pinniskin sama)

Lauantaina sain siivoiltuakin hieman perusteellisemmin ja siinä ihmettelin että miksi taas tein itselleni uuden huivin (siitä kuvia jahka olen pingottanut) kun eteisen laatikoista 2 on täynnä pääasiassa kudottuja huiveja

Nyt työn alla on hamsterikuun viimeinen rutistus. Siitä patenttineuleesta josta olen jossakin aiemmassa postauksessa kertonut muotoutuu neuleviltti. Se neule todisti hyvin sen että 90-luvulla muoti oli väljempää, minä olen nykyään muutamaa kokoa suurempi kuin silloin ja siltikin pelkkä takakappale ylsi minun ympäri asti. Mihin siis tarvii etukappaleita? Väri häiritsee minua vieläkin siinä määrin että taidan värjätä valmiin työn koneessa. Tulin siihen tulokseen että se on helpompaa kuin lankavyyhtien värjäily. Tässä pientä esimakua siitä miltä viltti näyttää (tosin kuva on hieman tumma mutta näin sain paremmin näkyviin kuvion)

2 kommenttia:

  1. No niinhän se on kuin sinä pieninä kuvissa :D!

    VastaaPoista
  2. Kiitos lapasten ohjeesta! Saisinko sun kotiosoitteen vaikka mun spostiin (kun ehdin jo kirjekuoren laittaa roskiin jossa sun osoite olisi ollut...) niin voin sulle jotain postittaa myös ;)
    Sposti osoiteeni: enkelikuu@gmail.com

    VastaaPoista