perjantai 28. maaliskuuta 2008

Mistä on pienet pojat tehty?







Vihdoinkin se on valmis! ensimmäinen itse ideoimani neule.
Lanka: Mandarin petit sekä novitan virkkauslankaa tehosteisiin. Kulutus oli vajaat 150 grammaa yhteensä


Koko: 90cm

Puikot: 3½ pyöröt ja sukkikset


Malli: Ihan otsanahan alta tempaistu Perus-raglan jonka reunat virkattu sekä kuvio "ketjuvirkattu" läpi neuleesta (en tiiä miksi tätä tekniikkaa sitten sanotaan). Eli siis lanka on työn nurjalla puolella ja virkkuukoukulla vedetään aina työstä läpi lankalenkki.


Muuta: Mopo hieman karkasi käsistä kun kirjailuksi oli tarkoitus tehdä vain jokin kiemura, mutta tulikin sitten lasten loru. Aivan ihana paita ja käyttäjä. Kirjoitus on puoliksi tarkoituksella tehty tuollaiseksi hieman lapsen käsialaa mukailevaksi (se toinen puoli oli siis sitä että taito ei oikein vielä ollut hyppysissä)

9 kommenttia:

  1. Ihan ensiksi: käyttäjä on aivan mainio!!!

    Mutta jopas olit keksinyt kivan idean tuohon puseron etumukseen. Minä neuloin muutama vuosi sitten ns. tavallisen puseron pojalleni ja tuskailin, että mitäs kivaa siihen. Voi kun tuon olisin nähnyt aikaisemmin...:-)

    Niin, pusero on nyt pieni...

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava idea paitaan, todella ihana ja onnistunut paita! Poikakin on söpö =)

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän upea paita! Eikä mallissakaan moittimista ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kehuista. Täytyy sanoa että itsekin olin siinä määrin tyytyväinen tuotokseen että lähellä oli etten tarjonnut ohjetta Ullaan. Nyt haaveilen että löytyisi prinsessa jolle voisi toteuttaa sen pienet tytöt lorun.

    VastaaPoista
  5. Tosi ihana. Ja tuo tekstin teko tapa on kätevä. Tällainen kirjontaa inhoavakin (tai pelkäävä?) voisi myös toimeen tarttua. Virkkaaminenhan on ihan eri juttu...

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava paita ja veikeä paidan pitäjä :)
    Kiitos ohjeistuksesta kärjestä neulottaviin sukkiin. En ole vielä saanut tartuttua toimeen, mutta josko seuraavat sukkani vinkkaamallasi ohjeella toteuttaisin.

    VastaaPoista
  7. Todella hieno, ja kylläpä olit kauniisti kirjonut sen tekstin. Erityisen onnistunut idea! No voihan sen pikkuneidin neuleen tehdä samoilla tulilla sinne kaappiin odottamaan käyttäjää....;)

    VastaaPoista
  8. Vuoroin vieraissa.
    Ei voi kyllä muuta kuin ihailla tuota sun innostusta ja ideoita neulomiseen ja muihinki juttuihin. Tosi nätti tämäkin pusero, etenkin tuo teksti on tosi hieno!! Mulla ei riitä neulomisideat paljoa pipoa pidemmälle ja paita on aivan liian iso urakka mulle. Alotin syksyllä elämäni toisen villapaidan ja se jäi vaiheeseen niinkuin edellinenkin... :D

    Kiva kun löysit mun blogiin ja kiitos kommenteista. Oon vielä aika alkutekijöissä ja vähän hidas lämpenemään, mutta eiköhän sinne ilmeennyt lisää juttuja pikkuhiljaa. Oon käynyt näitä sun sivuja lukemassa pitkin talvea, muutamaan kertaan yrittänyt kommenttejakin jättää mutta ei sillon mennyt läpi jostain syystä.. En enää muista onko joku jopa jonkun kerran mennytkin, mutta nyt vihdoin ja viimein ainakin tulee.

    VastaaPoista