Sivut

tiistai 17. helmikuuta 2009

Vihdoin ja viimein



Pitkin syksyä kerroin sen yhden joululahjan valmistumisesta, sen jota en voinut esitellä koska saaja lukee blogiani. No valmistuminen meni viimetippaan ja paketoin lahjan kuvia ottamatta. Nyt sitten vihdoin muistin pyytää lahjan saajaa, siskoani Maijjaa, kuvaamaan viltin jotta voin sen teillekin esitellä. Tässä oli kyllä urakkaa kerrakseen, mutta lopputulos on kaiken sen vaivan arvoinen. Tilkkuilu jatkunee vielä oman torkkupeiton verran, sen verran ihastuin tuohon "malliin".


Tilkut on virkattu nallesta sekä maijasta, tilkkujen koot vaihtelee 3x3 cm ja 15x15 cm välillä. Yhteensä tilkkuja on vajaa 400. Hieman arvelutti tuo sininen väri peitossa, johtuen tästä. Mutta taisi osua kuitenkin oikeaan värivalinta. Viltti kaipasi kuitenkin jonkin piristeen noiden ruskean sävyjen sekaan, olin jo ostanut oranssia mutta sitten sisko kertoi että on ajatellut sinistä sisustukseen, riskinotto tieten kannatti.

5 kommenttia:

  1. Hieno tilkkupeite. Monta kertaa olen itsekin moisia suunnitellut, tahtovat vain jäädä minulla kesken.

    VastaaPoista
  2. Peitto on kyllä aivan ihana! Kaikki vieraat aina äimistyy kun sanon saaneeni sen lahjaksi. On ollut kyllä mieletön homma, mutta mun näkökulmastani tietysti vaivan arvoinen :)

    En luovu siitä ikuna!

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva peitto! Juuri tuo tilkkujen erikokoisuus tekee siitä niin ihastuttavan. Itse olen käyttänyt samaa tekniikkaa kangastöissä, mutta en muistaakseni neuleissa.
    Kaipailit lyhyempiä sukkapuikkoja - en tiedä, onko niitä kaupoissa, mutta tiedän kyllä kotimaisen nettikaupan..

    VastaaPoista
  4. Aivan hiivatin hieno! Ilman sinistä se olisi tylsä. Noin justiin tosi hieno.

    VastaaPoista
  5. Olin viime viikolla siskosi luona kyläilemässä ja rakastuin tuohon peittoon! Nyt sit täällä ensimmäistä palaa virkkaillaan... Kova urakka on edessä, mutta toive elää, että joskus päsäen ihanan peiton alle päikkäreille! :)

    VastaaPoista